Ensimmäinen päivä

 

Aamulla herätessäni ajattelin ”Tänään se alkaa”. Olin hankkinut kaikki tarvittavat laitteet sitä varten ja tänään olisi aika jakaa itseni sosiaalisessa mediassa. Asia oli pitkään mietittänyt ja ihmetyttänyt minua. Miten ihmiset jaksavat ja mistä he saavat aikaa siihen, että jakavat lähes kaiken tekemisensä netissä, Facebookissa lähinnä. Kyllähän sitä pitää kokeilla miten oma elämänrytmi ja tavat sellaisen elämäntyylin kanssa sopii yhteen.

Aamulla tehtyäni aamupalan vein sen tavanomaisesti olohuoneeseen syödäkseni ja muistin samalla, ”ei hitto, sehän täytyy jakaa muille miten hienon aamiaisen olen tehnyt”. Kuljetin siis aamiaiseni uudestaan keittiöön, jotta saisin parhaan mahdollisen kuvan siitä ja jaoin sen Facebookissa. Jo nyt olin ärsyyntynyt asiasta, miksi se nyt muita kiinnostaisi mitä yksi urpo syö aamiaisekseen. Yllättävää miten moni asiaan reagoi positiivisella tavalla, peukkuja ja pientä keskustelua seurasi. Huomattiin myös aamiaisen ajankohta joka pääteltiin hyväksi kesälomarytmiksi. Hämmentävää.

Jo aamulla siis asia herätti hyvinkin ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Toisaalta mielenkiintoista kokeilla täysin erilaista tapaa elää mutta toisaalta miksi se muita kiinnostaa mitä päiviini kuuluu. En myöskään ole yhtään varma mitä asioita pitää jakaa ja kuinka usein? Onko siihen joku sääntö?

Lähdin ulos ja ajattelin että otan kuvan joka paikasta jossa käyn ja liitän sen Facebookiin. Menin ensimmäiseen paikkaan, jossa otin yleiskuvan paikasta ja lähetin sen. Seuraavien paikkojen myötä kuvien ottaminen väheni enkä jaksanut enää aina kaivaa puhelinta taskustani. Ensinnäkin, kuvien ottaminen kaupoissa on hyvinkin nolon tuntuista. Tunsin muiden katseet itsessäni ja ajattelin että muut luulevat minun vähintääkin vakoilevan jotain yrityssalaisuuksia tai stalkkaavan muita asiakkaita. Myös nämä tunteet vähensivät halukkuuttani jakaa itsestäni kaupassa. Ja edelleenkin miksi jotakin kiinnostaisi se?

Tavatessani omaa sosiaalista verkostoani, ei ymmärrystä asialle tullut. Heidän mielestään en ole vielä tarpeeksi jakanut itsestäni, asenne ei ole tarpeeksi hehkuttava päivityksissäni ja päivitysvälille löytyi aikamääre. Ei helevetti, eihän tuollaista kykene kukaan täysijärkinen toteuttamaan. Ei kuitenkaan auta muu kuin parantaa huomenna ja laittaa asialle vielä enemmän panostusta.

Tällä hetkellä tällainen toiminta ärsyttää ja kiinnostaa vielä yhtä paljon, vaikkakin kuppi alkaakin kallistua ei-kiinnostavuuden puolelle. Kauhulla odotan sitä, kun on aika selfieitä. Inhoan niitä muutenkin, niin se, että niihin pitää tunkea oma naama… ei sitä voi sanoin kuvailla. Tänään kyllä ylitin jo yhden kynnyksen, sydän ja paras seura samassa lauseessa... Hävettää vieläkin.

Illalla yritin miettiä kovasti mitä voisin päivittää. Ei mitään, ei yhtään mitään. Pitääkö sitä vielä toivottaa hyvää yötä maailmalle vai pitääkö kertoa kuinka mahdottoman tylsä ilta oli, katsellen telkkaria ja nukahtaen sohvalle ruuan jälkeen koska oli kuuma päivä? Vai voinko vain aloittaa huomenna uudestaan, uusilla aikomuksilla parantaa suoritustani? Taidan vain kertoa muille sen, että menen pian nukkumaan. Vaikka ketä sekään nyt oikeasti kiinnostaa..