Neljäs päivä oli edellistä helpompi. Aamut ovat edelleen hankalia kun ei oikeasti ole mitään asiaa. Eihän tässä mitään järkeä tunnu olevan kun pitää pakottaa itsensä tekemään kepistä asiaa.

Päivisin tapahtuu enemmän, joten on mistä jakaa muillekin. Edelleen olen hämmmentynyt pitäisikö lähes kaikkien päivitysten olla kuvallisia vai vain tekstipohjaisia. Jokseenkin tuntuu että kuvalliset saattavat kiinnostaa enemmän mutta toisaalta tuntuu että kommentteja tulee enemmän juurikin niihin epämääräisiin lyhyisiin lauseisiin. Jatkan tämän tutkimista vielä.

Törmäsin myös taas ongelmaan kuvan jakamisessa että pitää kysyä lupa kuvassa olijalta. 10-v olento ei lupaa tuntunut antavan ihan vain koska oli sillä päällä, no eihän sitä voi sitten laittaa. Huijattua saa, kun ottaa sen verran epäselvän kuvan josta ei tunnista ellei tiedä suhdetta kuvassa olijaan. Onkohan tuokaan nyt ihan moraalisesti hyväksyttävää...

Illalla oli ajatuksena vielä päivittää viimeinen hieno hetki mutta se unohtui sosiaalisen kanssakäymisen tohinassa. Eipä sinänsä harmita, muistinkin asian vasta seuraavana aamuna.

Mielenkiinto on yllättävästi pysynyt vielä yllä. Ajoittain edelleen ärsyttää suunnattomasti kun tulee tilmanteita, joista on "pakko" jakaa muille. Rasittavaa kaivaa se hemmetin puhelin taskusta ja asetella asiat niin, että niistä tulisi mahdollisimman visuaalisesti miellyttävä. Ja täytyy sanoa että siinä olen kyllä ihan paska. okeilen edelleen erilaisten kuvakollaasien tekemistä ja asettelen niihin mitä ihmeellisimpiä asetuksia sekä kehyksiä. Oikein itseäänkin oksettaa mutta täytyyhän se nyt tämäkin kokea. Ja hyvähän niitä erilaisia tunteita on tuntea, kokeepahan olevansa elossa.

Tämän blogin kirjoittaminen tuntuu myös ajoittain raskaalle, siihen kun pitäisi löytyä päivittäin aikaa. Sellaista ei oikein ylimääräistä tunne olevan tällä maailmalla jakaa meikäläiselle. Mutta..jatketaan edelleen yrittämistä ja parhaan tekemistä asiassa.